Reseptit

Käyttövinkkejä

Hampputuotteet ovat helppo ottaa osaksi päivittäistä ruokavaliota. Tässä muutamia yksinkertaisia käyttövinkkejä kullekin hampputuotteelle. Kaikkia tuotteita voi käyttää myös leivonnassa.

Kokonaiset hampunsiemenet: Lisää smoothieihin, jogurttiin tai rahkaan. Smoothieissa parhaimmillaan, koska siemen murskataan valmiiksi.
Idätä ja versota.

Kuoritut hampunsiemenet: Erittäin pehmeitä ja pähkinäisiä. Voidaan lisätä melkein mihin vain.
Lisää puuroon (esim. 1 dl puurohiutaleita ja 0,25-0,5 dl kuorittuja hampunsiemeniä), jogurttiin, rahkaan yms. Erinomaisia ripoteltuna salaatin joukkoon tai vaikka munakkaan päälle.

Hamppuöljy: Erinomainen salaatinkastikkeissa. Jos maku tuntuu liian voimakkaalta, voidaan sekoittaa oliiviöljyn kanssa ja maustaa esimerkiksi valkosipulilla ja sitruunalla.
Voidaan lisätä suoraan puuron tai jogurtin joukkoon. Monet käyttävät lisäravinnetyyppisesti yhden tai useamman ruokalusikallisen päivässä.
Hamppuöljy kestää huonosti paistamista eikä sitä kannata käyttää paistoöljynä. Paistamiseen soveltuu erinomaisesti camelinaöljymme.

Hamppurouhe: Lisää jogurtin, rahkan tai puuron joukkoon. Soveltuu myös proteiini- ja kuitulisäksi smoothieen.

(6 isoa tai 10 pientä)

Mehevyyden vuoksi pihvit kannattaa muotoilla paksuiksi.

Ainesosat: 

  • 1 dl kokonaisia hampunsiemeniä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl öljyä paistamiseen
  • 3,5 dl keitettyjä härkäpapuja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 rkl soijakastiketta
  • noin 2/5 tl vahvaa chilijauhetta
  • 0,5 tl rouhittua mustapippuria, paprikajauhetta
  • ja juustokuminaa kutakin
  • 0,25 tl jauhettua korianteria
  • öljyä paistamiseen
     
Valmistus: 

1. Paahda hampunsiemenet kuivalla paistinpannulla. Sekoita usein. Siemenet ovat valmiita, kun ne alkavat tuoksua. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulia öljyssä keskikuumalla levyllä muutama minuutti, lisää valkosipuli ja jatka kuullotusta pieni hetki.

2. Mittaa kaikki ainekset kulhoon. Jauha sauvasekoittimella, kunnes pavut ovat soseutuneet. Osa hampunsiemenistä saa jäädä kokonaisiksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Anna taikinan tekeytyä vartin ajan.

3. Pyörittele papumassasta 6 tai 10 palloa, paina ne paksuiksi pihveiksi. Jos massaa on vaikea muotoilla, voit kostuttaa kätesi vedellä. Kaada paistinpannulle vähän öljyä, että pohja peittyy ja anna kuumeta. Lisää pihvit sen jälkeen. Paista keskikuumalla pannulla 4–5 minuuttia per puoli, paksuudesta riippuen. Pihvit kiinteytyvät jäähtyessään lisää.
 
Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi: Härkäpapua sarvista - Herkullista kasvisruokaa läheltä. 2018.

Ainesosat: 

  • 5 dl hamppumaitoa tai vettä
  • 30 g hiivaa
  • 1 rkl siirappia
  • 1 rkl etikkaa
  • 2 dl ohrajauhoa
  • 2 dl hamppurouhetta
  • n. 8 dl sämpyläjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl öljyä
     
  • voiteluun: hamppumaitoa tai vettä
  • koristeluun: hampunsiemeniä

Valmistus: 

  1. Kuumenna neste kädenlämpöiseksi. Murenna siihen hiiva, lisää siirappi ja etikka. Alusta joukkoon jauhot, lisää öljy loppuvaiheessa. Lisää suola taikinaan vasta jauhojen jälkeen, koska suola haittaa hiivan toimintaa. Täysjyväpitoinen taikina saa olla löysempi kuin pullataikina.
     
  2. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi liinan alla, noin puoli tuntia. Sopiva vedoton paikka on esimerkiksi mikrossa (ei lämpöä).
     
  3. Vaivaa kohonnut taikina uudelleen ja leivo sämpylöiksi. Kohota uudelleen 20 minuuttia. Jos leipomishuone on viileä, niin hyvä kohotuspaikka on kuumalla vedellä täytetyn tiskialtaan yllä.
     
  4. Voitele ja korista sämpylät. Paista 225 asteessa keskitasolla kypsiksi, noin 20 min tai kunnes sämpylät kopisevat pohjaa koputettaessa ja kuoressa on väriä. Nosta sämpylät pois pelliltä ja jäähdytä ritilän päällä, peitä leivinliinalla.

Lähde: Inna Somersalo (toim.): Vegaanin keittokirja, Like 2015

Ainesosat: 

  • 5 dl vettä
  • reilu 1 dl hampunsiemeniä
  • (ripaus suolaa ja sokeria)

Valmistus: 

  1. Liota paahtamattomia hampunsiemeniä 12 tuntia ja huuhtele siivilässä.
  2. Hienonna siemenet veden kanssa tehosekoittimessa mahdollisimman hienoksi. Kaada seos tiheän siivilän läpi ja mausta halutessasi suolalla ja sokerilla. Sokerin voi korvata myös agave- tai vaahterasiirapilla.

Vinkki! Juoma säilyy jääkaapissa kaksi päivää ja sitä voi käyttää smoothieihin. Jäljelle jääneen siemenmurskan voi käyttää pihveihin tai sämpylöihin.

Lähde: Mikk Mägi ja Loore Emilie Raav (Vegaia 3/2012). Kuva: Marju Randmer.

Ainesosat: 

  • 1 osa hampunsiemeniä tai kuorittuja hampunsiemeniä
  • 3 osaa vettä
  • ripaus suolaa tai sokeria (tai siirappia)

Valmistus: 

  1. Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet alkavat tuoksua ja saavat vähän väriä.
  2. Lisää vesi ja öljy, hienonna ainekset sauvasekoittimella.

Hampunsiemenistä voi tehdä myös hamppumaitoa, jota saadaan jauhamalla hampunsiemeniä veden kanssa sauva- tai tehosekoittimessa suhteessa 1:3. Siivilöi hamppumaito sekoitetuista aineksista. Siemenmurskan voi käyttää esimerkiksi leivontaan, puuroon tai kasvispihveihin.

Lähde: Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi: Härkäpapua sarvista - Herkullista kasvisruokaa läheltä. Moreeni 2010.

Ainesosat: 

  • 2 dl hampunsiemeniä tai kuorittuja hampunsiemeniä
  •  0,75 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä tai camelinaöljyä
  • vajaa 0,5 tl suolaa
  •  1,5 rkl kuivattua basilikaa tai runsaasti tuoretta
  • 2-4 valkosipulinkynttä

Valmistus: 

  1. Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla, kunnes siemenet alkavat tuoksua ja saavat vähän väriä.
  2. Lisää vesi ja öljy, hienonna ainekset sauvasekoittimella.

Hampunsiemenistä voi tehdä myös hamppumaitoa, jota saadaan jauhamalla hampunsiemeniä veden kanssa sauva- tai tehosekoittimessa suhteessa 1:3. Siivilöi hamppumaito sekoitetuista aineksista. Siemenmurskan voi käyttää esimerkiksi leivontaan, puuroon tai kasvispihveihin.

Lähde: Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi: Härkäpapua sarvista - Herkullista kasvisruokaa läheltä. Moreeni 2010.

Ainesosat: 

  • 2 dl hampunsiemeniä tai kuorittuja hampunsiemeniä
  •  0,75 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä tai camelinaöljyä (omega-3 voi)
  •  1,25 dl vettä
  • vajaa 0,5 tl suolaa

Valmistus: 

  1. Paahda siemeniä kuivalla paistinpannulla koko ajan sekoitellen, kunnes siemenet alkavat tuoksua ja mahdollisesti hieman pomppia. Kaada välittömästi kulhoon, pois kuumalta pannulta.