Viljely

Hamppu on vanha viljelykasvi, jonka tuotanto on uudelleen elpymässä. Me kasvatamme öljyhamppua, joka tuottaa siemensatoa. Suomessa viljellään myös kuituhamppua, josta hyödynnetään kuitu ja päistäre (varren puumainen osuus).

Viljelemämme lajike on Finola, joka tuottaa hyvälaatuista siementä ja joka valmistuu puitavaksi myös Suomen lyhyessä kasvukaudessa. Finola on myös lyhytvartinen, mikä helpottaa puintia olennaisesti. Kylvö pyritään suorittamaan mahdollisimman aikaisin toukokuussa, kuitenkaan märkään maahan hamppua ei pidä kylvää. Sadonkorjuu ajoittuu syys- lokakuun vaihteen ja marraskuun alun välille. Kasvinsuojeluaineita hampulle ei tarvitse käyttää, eikä hyväksyttyjä valmisteita ole markkinoillakaan. Sen sijaan lannoitteita hampulle kannattaa käyttää, koska muuten kasvu saataa jäädä todella vaatimattomaksi. Hamppu tarvitsee kasvunsa alkuvaiheessa nopeasti liukenevaa typpeä lähteäkseen vahvaan kasvuun. Vahva alkukasvu auttaa kilpailussa rikkakasveja vastaan ja myös alkukesän kuivuutta vastaan. Myös orgaanista lannoitusta voidaan käyttää, mutta tällöinkin on hyödyksi antaa keväällä nopeasti liukenevaa typpeä starttilannoitteena.

 

Impolan Kasvitila

Kämmäkäntie 754, 
32730 SASTAMALA

Puh. 040 7250065
info@impolan.fi


Toimitusehdot | Rekisteriseloste